torstai 30. marraskuuta 2017

Sovitussaldoa

Aika häämekon tilaamiseen alkaa loppumaan, joten olenkin käynyt liikkeissä sovittelemassa mahdollisimman tiheään tahtiin. Tähän mennessä vierailtujen liikkeiden lista on: Niinatar, Valkoinen Kreivitär, Vieno, White Dress, Happy Road ja Seremonia. Eniten suosittelen Porvoon Valkoinen Kreivitär-liikettä, josta kirjoitin tässä postauksessa. Liikkeessä oli ystävällistä palvelua ja todella kauniita mekkoja varsinkin boho-tyylistä kiinnostuneille morsiamille.

Ennen vierailuani Happy Roadista olin lukenut aika paljonkin negatiivisia kokemuksia paikasta, mutta oma käyntini oli onneksi positiivinen. Pirjo Leimu on toki omanlaisensa persoonallisuus, mutta ainakin meitä palveltiin ystävällisesti ja selkeän rautaisella ammattitaidolla. Leimu osasi arvioida kokoni täydellisesti eikä tuonut sovitettavaksi mekkoja, jotka eivät olisi menneet lainkaan päälle. (jokainen ei-hoikka morsian varmaan tietää, kuinka kauhea kokemus on jos mekko ei mene edes reisistä ylöspäin! Näin kävi Stockmanin White Dress-liikkeessä, jossa kumpikaan sovittamistani mekoista ei mennyt päälle edes auttavasti. Myyjä kuitenkin pahoitteli ettei ollut tajunnut etteivät mekot mahtuneet, näytän siis onneksi ehkä vähän pienemmältä kuin olen :D) Happy Roadin valikoimassa on todella kauniita mekkoja, joten kaiken kaikkiaan voin ehdottomasti suositella kyseistä liikettä.

Helsingistä aion käydä vielä Zazabellassa ja Kaunis Morsian-liikkeessä. Lisäksi yritän tehdä mahdollisimman pian retken Lahteen kehuttuihin Glamouriin ja Josefiinaan. Aika monta liikettä tulee siis kaiken kaikkiaan käytyä… mutta toisaalta itse sovitettujen mekkojen määrä ei ole kovin suuri: esimerkiksi Vienossa ja Seremoniassa sovitin vain kahta mekkoa. Olen ihastunut liikkeissä lähes pelkästään sävytettyihin mekkoihin, joiden valikoima on hyvin pieni. Lisäksi monessa liikkeessä ei ole ollut minulle mahtuvia kokoja.
Harkitsen nyt todella vahvasti myös mekon teettämistä, mutta haluaisin sitä ennen tutkia kaikki mahdolliset vaihtoehdot, koska stressaajana tuntuisi hurjalta sanoa ”yes to the dress that doesn’t exist yet.” Toisaalta vaikka makuni ja se, mitä haluan, olisikin helposti löydettävissä, olisin varmaan silti koluamassa kaikki mahdolliset liikkeet koska minun on vain pakko olla varma päätöksestä. :D …tai sitten koluan liikkeitä juuri siksi, ettei sitä täydellistä ole löytynyt, koska silloinhan päätös olisi varmaan helppo tehdä heti?

Tässä suosikkejani edellä mainituista liikkeistä: (Valkoisen Kreivittären suosikkini puuttuu, jos lopulta päädynkin sen valitsemaan.)


Happy Road-mekot

Seremonia ja Vieno mekot



Jokaisessa näistä mekoista oli mielestäni jotain hyvää, ja toisaalta jotain ”huonoa”, lähinnä ettei mekko ole juuri minulle sopiva vaikka muuten niin kaunis onkin...ovathan esimerkiksi nuo Happy Roadin mekot todella kauniita, mutta haluaisin tuntea myös itseni kauniiksi mekossa. Näiden mekkojen hyviä piirteitä (malli, väri) yhdistelemällä saisi kyllä helposti ”sen täydellisen mekon.” Kaikista paras malli, tai muoto, on mielestäni HP:n mekossa(Sottero?) kaksi(oikealla) kun taas paras väri on Seremonian mekossa (toinen kuvakollaasi, vasemmalla) Maggie Sotteron light gold(!) -värisessä mekossa.

En oikein pidä perinteisestä bling blingistä jota suurimmassa osassa häämekoista on runsaastikin. Se ei vain mielestäni sovi minulle eikä myöskään häidemme tyyliin.Tästä kuitenkin ehkä voisin joustaa, jos mekko muuten kaikinpuolin olisi aivan täydellinen.

Jotta tämä mekkorumba ei vielä muuten olisi tarpeeksi ongelmallinen, on myös the laihdutus-issue. Aion siis pudottaa painoa häitä varten, ja paljon: vähintään 10kg saa luvan lähteä. Aikaa ei ole paljon, mutta yritän vakuuttaa itselleni että jos olen aiemmin onnistunut muutamassa kuukaudessa tiputtamaan 25kg, niin kyllä pienempi pudotus tai ainakin kiinteytyminen voi onnistua myös tällä kertaa pidemmällä aikavälillä. Kirjoittelen myöhemmin vielä lisää aiheesta hääkunto, johon kuuluu laihduttamisen lisäksi extrapanostaminen kauneudenhoitoon. :)

maanantai 27. marraskuuta 2017

Inspiraatiota ja unisieppareita



Pinterest on loistava paikka etsiä häihin inspiraatiota ja ideoita, mutta suosittelen lisäksi tutustumaan hää-aiheisiin instagram-tileihin ja blogeihin. Ulkomaisia suosikkejani näistä ovat Nouba ja Bride and Tonic.
 
Kuva: Nouba


Sekä Nouba- että Bride and Tonic blogeissa ja instagramissa on paljon styled shoot-kuvia sekä kuvia oikeista häistä. Suosittelen erityisesti näiden blogien ja Vintage Garden Weddings- palvelutarjoajan instagrameja, joisa löytyy paljon kauniita kuvia inspiraatioksi varsinkin boheemeihin häihin. Vaikka Suomessakin ollaan päästy kiinni trendeihin, tuntuvat ulkomaiset tekijät silti olevan valovuosia edellä ideoiden runsaudessa ja upeissa kuvissa. Hääbusiness itsessään on tosin siellä paljon isompaa, kuin Suomessa. 

Kuva: Bride and Tonic
 
Bride and Tonic

Yksi idea, jonka sain ulkomaista hääkuvastoa selaamalla, oli unisiepparit juhlapaikan koristeena. Oikeastaan siepparit koristaisivat eniten hääpaikan ympäristöä, ja niiden edessä/kanssa voisi sitten ottaa valokuvia, tähän tyyliin:

Kuva: Pinterest

Olenkin nyt ostanut osan tarvikkeista unisieppareita varten, mutta vielä pitäisi hankkia ne "renkaat" sekä lisää nauhoja. Yritän tilailla niitä mahdollisimman paljon netistä tai kaivella jostain varastoista, koska Suomesta ostettuina ainakin kaikenlaiset koristenauhat ovat yllättävän kalliita.
Itse olen askartelussa aivan käsi, joten tavoitteeni on etten joudu näitä itse väkertämään yhtään :D Korkeintaan voisin auttaa ja toimia "taiteellisena" johtana. Tekijöiksi olen värvännyt ainakin äitini, ja aion kysyä yhdeltä käsitöitä harrastavalta morsiusneidoltani, jos häntäkin tämä projekti innostaisi.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Sulhasen haastattelu morsiamesta


Kysely sulhaselle:


1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?


  No varmaan joku…hääjuttu.


2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?


No ei käytä salaatissa kastikkeita. (toim huom: kyllä joskus käytän :D)



3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?


Hmmm…varmaan nyhtis on sellainen inhokkiruoka jota vielä pystyy syömään.



4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?


Ei me mennä ulos illalliselle, mennään päivälliselle. Tofupata?


5. Mikä on hänen kengänkokonsa?


Toi oli paha…38? (toim huom: oikein!)



6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?


Hm…mitä noi nyt onkaan…leimoja, ei kun leimasimia!



7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?


  Jäätelöä.


8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
 

Erillaista..heheh!


9. Minkälaisista elokuvista hän pitää? 

  
 Samanlaisista kuin minä. Artseista ja deepeistä.


10. Minkä väriset silmät hänellä on?


Sinertävän vihreät.



11. Lause, jota hän käyttää usein?


Tuleeko sanoo 

 

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

Kun en ole ottanut täyttä roskista pois roskakorista. Kun ne on enemmän semmosii mitä en tee, mistä sie et tykkää.



13. Missä hän on syntynyt?
 

Mikäs se paikka olikaan… (lunttaa kartasta.) Heitetään nyt sitte toi Laitila. (toim huom: syntymäkotikuntani on Laitila, mutta käytännössä olen syntynyt Turussa.)


14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
 

Se olis vihreä-tee kakku.


15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?


  Lempparissa. (toim huom: eli sängyssä hellimässä.)


16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?


Nalkuttaa, hehehe! No ei vitsi. Rakastaa.



17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?


Ei siulla taida olla mitään outoo ruokaa.



18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
 

Et sie oikein mitään, et kanna mitään tiettyjä mukana. (toim huom: kannan aina mukana kännykkää ja lompakkoa.)


19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
 

(miettii todella pitkään) Tommoiset ihmisoikeusjuttujen vastaiset mielipiteet.


20. Entäs piristymään?


Kun hän ei muista että on tullut uusi jakso jostain sarjasta, ja se tulee silleen yllätyksenä piristämään päivää. 


21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

Kim K. (toim huom: en kyllä ihaile, ainakaan ihmisenä :D)



22. Millainen hän on tyttöystävänä?


Aika vaimo.


 
23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
 
Aika piakkoin (meidän) tapaamisesta.

   
24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
   
Town of Salem-peli. 



25. Millainen on hänen kotilook?


Miun t-paita ja yö-pöksyt.


...Sellaisia paljastuksia! :D Toivottavasti moni muukin tekee. Minä löysin tämän kyselyn Ida's daydream-blogista.




lauantai 11. marraskuuta 2017

Glitteristä luonnolliseen kupariin ja kultaan

Kun aloitin tämän blogin, ja aika lailla aina sitä aiemmin, visioni häistä oli tällainen.
Paljon kultaa siis, ja varsinkin sitä glitteriä, se oli the juttu. Nykyisin tuo look tuntuu sopivammalta johonkin uudenvuoden bileisiin - ja sellaiset bileet haluan kyllä järjestääkin!
Ehkä on onni, että maku muuttuu ja kehittyy koko ajan. (..kieltämättä minun mieltymyksiini vaikuttavat se, mitä näkyy eniten, eli trendit.)

Tällä hetkellä toivon häihin väreinä glitterin sijasta kultaa, ruusukultaa, kuparia, valkoisen sävyjä ja ehkä myös ripausta ruskeaa sekä muita ”natural” sävyjä. Myöskin siinä mielessä hyvä, että makuni koristelussa on muuttunut noinkin paljon, sillä aiempi visioni ei olisi millään tavalla sopinut juhlatilaamme Stansvikin ravintolaan. Nytkin hieman mietityttää, sopiiko tämä hillittykään versio, mutta yritys on kova, koska pitäähän sitä nyt olla something gold, tai edes something bronze/copper.


Pinterest

Yritän tehdä useampia moodboardeja häiden väreistä ja ilmeestä, koska se auttaa hahmottamaan paremmin mitä haluan ja miltä se ehkä todellisuudessa näyttäisi. Tässä BeFunky ja Fotor -sivustojen ohjelmilla tehdyt kollaasit:


Kuvalähteet: Pinterest

Jälkimmäinen kollaasi on tehty Fotorilla, joka on mielestäni huomattavasti parempi kuin Funky, koska sivustolla on enemmän valinnanvaraa kollaasimalleissa. Molemmissa miinusta on, että melkeinpä parhaat valmiit mallit ovat maksullisia.

Mietin, että palkkaisin jonkun suunnittelemaan tai toteuttamaan häiden juhlatilan koristelut, koska tunnen ettei oma näkemys ja luovuus tässä kohtaa riitä- toteuttamisajasta puhumattakaan.Toisaalta jos palkkaa jonkun toisen toteuttamaan oman visionsa, onko se visio enää oma? …Ja toisaalta kun kaikki Pinterestissä ja häämessuilla nähty vaikuttaa omaan visioon, onko siitä mikään enää omaa? Ja haittaako, jos ei ole?

Rahanmenonkin takia olisi parempi suunnitella koristelut itse, mutta koristeiden tekemisen jätän ainakin minimiin. Normaalisti olen innokas askartelija, mutta häissä haluaisin sitä välttää, koska toisin kuin luullaan, ei itse tekeminen ole mitään halpaa huvia, enkä itse sillä tavalla saa sen tasoista jälkeä kuin toivoisin. (jolloin ehkä ammattilais-somistajan tai suunnittelijan käyttäminen tuleekin loppupeleissä halvemmaksi ja on muutenkin parempi vaihtoehto?) Olen kyllä tehnyt paljon koristuksia ja somistuksia omiin pieniin juhliini, mutta hääjuhlassa pitäisi riman olla mielestäni astetta korkeammalla, ja stressimäärän puolestaan minimissään.

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...