sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Mennään naimisiin häämessut & blogimiitti

Lähdin eilen lauantaina Mennään naimisiin-häämessuille noin kuuden tunnin yö-unilla ja energia-juoman voimilla. Nämä olivat nyt kolmannet Mennään naimisiin-häämessuni, tässä kirjoitus aiemmista messuista.
Heti saapuessamme blogiloungeen meitä odotti Theron cateringin ihana aamupala ja malja todella hyvää proseccoa.



Jännitin blogaajien tapaamista aika paljon, onneksi mukana oli sentään kaksi tuttua; Krista ja Iida. Muut blogaajat olivat myös tosi mukavia! Silti jännitti. Kun tuli vuoro esitellä itsensä ja oma bloginsa, sanoin muun muassa etten ole häihin tehnyt juurikaan hankintoja, ja viittasin koristeisiin, mutta asian saattoi ymmärtää niin ettei minulla ole mekkoa tai esim. juhlapaikkaakaan hankittu, mikä olisi aika paha juttu tässä vaiheessa kun häihin on 5kk! (vaikka mekonhan kyllä hankinkin vasta vähän aikaa sitten, joulukuussa.) Voisinkin tehdä jossain vaiheessa katsauksen siihen, mitä asioita on hankittu ja hoidettu, ja mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Olen hoitanut kaiken käytännössä yksin, joten siihen nähden olen pärjännyt varmaan ihan hyvin. Sulhanen kyllä löysi juhlapaikan ja sanoo aina mielipiteet kaikkiin asioihin, mutta muun konkreettisen etsimisen ja varaamisen olen tehnyt minä.

Muiden hääblogaajien hääsuunnitelmat kuulostivat olevan hyvällä mallilla(huomattavasti paremmalla kuin omani suhteessa aikaan..) ja monella muullakin on ihana merellinen juhlapaikka kuten meillä. Hääpaikkamme merelliseen miljööseen olen todella tyytyväinen, mutta sisätiloissa on muutama juttu jotka vähän tökkivät…kuten myös se, että juomat tulevat ravintolan kautta. Toisaalta absolutisti sulhaseni ei yhdessä vaiheessa halunnut häihin lainkaan alkoholia, joten nykyinen myöntymys on jo iso juttu, vaikkei pystytä niin paljon juomia tarjoamaan.


Blogiloungen koristusta



Hetken aikaa blogiloungessa oltuamme meille tuli kaksi nuoria hääpukusuunnittelijoita edustavaa vierasta; Ira ja Kata, jotka kertoivat meille töistään ja vastailivat hääpukujen teettämiseen sekä korjauksiin ja muutostöihin liittyviin kysymyksiin. Huomasi, että he olivat todella osaavia asiantuntijoita alallaan! Muutamia pointteja hääpuvun teettämisestä olivat esimerkiksi se, että aikaa tulee varata tarpeeksi ja sovituksia on yleensä kolmekin. Uniikin hääpuvun budjetti kulkee noin 1500-2500e välillä, ja siihen vaikuttaa paljon tehtävät työtunnit: esimerkiksi helmikirjailut ovat aikaa vieviä. Puvun teettämisessä kannattaa kuunnella asiantuntijaa siinä, mikä kangas sopii parhaiten mihinkin malliin, ja suunnittelijat myös aina kertovat mikäli on olemassa jokin aiottua edullisempi vaihtoehto.

Aloin mielessäni (taas) harmittelemaan, miksen teetättänyt hääpukuani esimerkiksi Irina Rogusinalla, kuten harkitsin. Näin jälkeenpäin mietittynä se olisi todellakin ollut oikea ratkaisu: teettämällä saa juuri sen itselle mieleisen ja sopivan puvun. Mutta teettämisvaiheessa en oikein tiennyt, mitä halusin, koska minulla ei ole suunnittelijan näkemystä - ja sittemmin ihastuin Fianceessa Morileen pukuun, joka oli kaikkea sitä, mitä tarvitsin, mutta en tiennyt haluavani. (puvun hintakin oli hyvä, mutta muokkaamisten kuten lyhennyksen jälkeen hinta kohoaa hyvin lähelle teetetyn mekon hintaa.) Vieläkin paremman puvun olisin kuitenkin saanut teettämällä, sitä en juurikaan epäile, joten suosittelen teettämistä kaikille sitä vakavasti harkitseville, ja suunnittelijoista voin suositella erityisesti Irinaa, joka voitti viime vuonna vuoden parhaan suomalaisen hääsuunnittelijan palkinnon.

Suunnittelijoiden tapaamisen jälkeen messuilla oli vuorossa häämuotinäytös.
Minulla näyttäisi olevan lahja ottaa kuvat muotinäytöksessä enimmäkseen juuri väärällä hetkellä: onnistuneita kuvia ei siis tuttuun tapaan juurikaan tullut, mutta tässä kuitenkin muutamia onnistuneimpia: 



Muotinäytöksen jälkeen ajattelin, että kierränpä messut nopeasti muiden blogaajien kanssa, että ei täältä varmasti mitään uutta löydy. Väärässähän olin, taas: vastaan tuli useampi minulle täysin ennen tuntematon palvelun tarjoaja, joista kiinnostavimpana pitää mainita Feja. Heidän pöytä-asetelmansa oli mielettömän ihana, eivätkä kuvat oikein tee oikeutta: 



Valitettavasti Fejan englanninkielinen nettisivu ei johda minnekään, ja laitoinkin heille tästä kyselyä, asia kuulemma korjataan mahdollisimman pian. Olen erittäin kiinnostunut kyseisen yrityksen tarjoamasta koristelusta ja visuaalisesta ilmeestä, mutta todennäköisesti hinta muodostuu esteeksi. Joka tapauksessa aina voi, ja kannattaa kysellä. Inspiraatiotakin pyrin hakemaan heidän instagram tililtään. 

Muitakin kauniita yksityiskohtia messuilla riitti. Napsin kuvia ja otin käyntikortteja, mutta unohdin sitten katsoa mikä somistus oli kenenkin! Joten tässä niitä ja pukuloistoa "nimettöminä:"






Pisteiden kiertelyn ja standien lisäksi kävin kuuntelemassa Kari Kanalan puheen ”Mille sanon tahdon?”


 
Täytyy tunnustaa, että en ole ollut Kanalan suurin fani, päinvastoin: en ole tyypistä hirveästi juurikaan välittänyt, kun on tuntunut oudolta, että pappi lähtee mukaan Ensitreffit alttarilla-kaltaiseen ohjelmaan, ja on itse nyt kolmatta kertaa aiemmin naimisissa, mutta ”neuvoo muita.” Nyt olen kuitenkin muuttamassa mieltäni ihan täysin, ja tiedostan paremmin että ihmiset voivat muuttua, eikä kaikki mene aina putkeen vaikka kuinka haluaisi. (PS: Kanala fanittaa Kate Bushia, joten pakkohan sen on olla hyvä tyyppi! :)
Kanala puhui todella fiksusti, ja koskettavastikin: näin muutaman pyyhkivän kyyneleitä silmäkulmista, ja itsekin kyllä liikutuin. Kanala painotti esimerkiksi, että tunteita on hyvä kuunnella, mutta parisuhteessa pelkästään se ja carpe diem eivät ole niin hyviä ratkaisuja, ja että rakkauden pohjalla pitää tunteen lisäksi olla tahtominen: se, että tahtoo silloinkin, kun kaikki ei mene hyvin. Sekin oli erinomainen pointti, että parisuhteessa pitää voida olla sellainen kuin on: enimmäkseen aikuinen, mutta välillä vanhus ja välillä uhmakas lapsikin. Turvallisessa parisuhteessa voi ajoittain näyttää näitä kaikkia puoliaan ilman pelkoa siitä, että toinen hylkää. Onneksi olen itsekin tällaisen suhteen löytänyt: saan olla täysin oma itseni.

Luennon jälkeen kiertelin vielä uudestaan messuilla muutamat standit ennen kuin palasin blogiloungeen. Saimme messuilta lahjakassin joka sisälsi kolmet kappaleet Mennään naimisiin-lehteä, Make-up storen meikkejä, Sinellin tuotteita, Fresita-piccolopullon,  muisti/bujoilu-kirjan sekä (jo kauan himoitsemani!) Häitä päin-oppaan. Esittelin lahjakassin sisältöä tohkeissani kotona J:lle ja toistelin että tajuatko, kuinka arvokkaita nämä normaalisti on ja minä sain ilmaiseksi! :D (ja ilman mitään velvoitusta kirjoittaa ylipäätään blogiin!) Suuret kiitokset siis lahjakassin sisällöntarjoajille ja tapahtuman sponsoreille! Todennäköisesti teen myöhemmin vielä katsauksen saamiini Mennään naimisiin-lehtien sisältöihin, kun luku-urakka on suoritettu.



Lähdin messuilta kolmen aikoihin eli tuntia ennen blogiloungen sulkemista, ja muutama muukin lähti vähän ennen minua/samoihin aikoihin. Olisi ollut kiva hengailla messuilla ja tutustua tarkemmin ehkä useampaan standiin, vaikka kokonaisuus tulikin kierrettyä hyvin, mutta väsymys iski. Harmitti vähän kun en saanut sanottua hyvästejä kaikille, mutta Love me do:ssa nähdään taas. :) Oli kyllä toisaalta hyvä, että lähdin silloin kun lähdin, koska heti kotimatkan ensi metreillä iski jo olemassa olevan väsymyksen lisäksi aika karsea päänsärky, joka selkeästi johtui siitä, etten ollut syönyt kunnolla. Pidin suosiolla ”herkkupäivän” eli söin messuilta mukaan haalimani suklaat, hain subwaysta ihanan leivän kaikilla kasviksilla ja kasvispihvillä sekä söin muutenkin _leipää_! …asia, joka ei siis kuulu normaalisti ruokavaliooni, joka on tällä hetkellä aika tiukka. Tänään palaan ruotuun ja valmistaudun tulevan viikon messuille.

Kiitos ihanasta blogimiitista tapahtuman tuottajille sekä supermukaville emännille Sannille ja Jonnalle!

Blogimiittiin osallistuivat:

Adieu mademoiselle, Bonjour madam
Bride and Co
Dioriina menee naimisiin
Ensi näkemältä
Häämimmit
Ida’s daydream
Jotain Keltaista
Kristallimorsian
Misery Business  The Wedding
Mutsi hoitaa


Porukka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...