keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Häämekkojen katsaus



Kun alussa etsin häämekkoja, halusin löytää ehdottomasti valko-kultaisen mekon. Nyt tämä visio on kyseisten mekkojen vähyyden takia väistynyt taka-alalle, ja olen kelpuuttanut hakuun myös norsuunluunvalkoiset ja muut lämpimämmänsävyiset mekot. Maggia Sottero ja Lillian West ovat selvästi suunnittelijasuosikkini: heidän mallistoissaan löytyy herkkää boheemia henkeä.  Ennen tätä häämekkojen katselua en ollut tajunnutkaan, että oikeastaan tykkään pitsistä ja pitsimäisistä kuvioista sekä vintage-henkisyydestä enemmän kuin modernista. Koska ihoni on todella kalpea, en voisi ikinä harkitakkaan puhtaanvalkoista häämekkoa, vaan värin pitäisi olla niin lämpimään päin kuin mahdollista.


Maggie Sottero

Lillian West


 Varsinkin Lillian Westillä on vaikka kuinka paljon aivan ihania hääpukuja, mutta minulla ei valitettavasti ole vartaloa useimpiin niistä…ei ehkä sittenkään vaikka onnistuisinkin tavoitteeseeni laihduttamiseen. Vartalotyypilleni paras malli olisi alaosaltaan runsas hame ja tiukka korsettimainen yläosa mielellään olkaimilla, ehkä jopa hihoilla. (…vaikka kivoja hihallisia morsiuspukuja en olekaan vielä harmi kyllä löytynyt. Toisaalta kesällä hihat voisivat olla liian kuumat.) 


Saatan olla myös mainoskuvien uhri, koska Maggie Sotteron uusimpien pukujen kampanjan kuvien malli näyttää juuri siltä, miltä minä unelmissani haluaisin näyttää hääpäivänäni(ja no, muutenkin) jos se olisi mahdollista. Harmi että juuri muuta samaa meissä ei ole kuin hiusten väritys ja pisamat. :D Tällaiseen lookkiin joka tapauksessa haluaisin pyrkiä. Hiukset tulevat siis olemaan joko täysin, tai suurimmaksi osin, auki ja laineilla. Päähän haluaisin joko seppeleen aidoista kukista, tai kullan/kuparin värisen hiuskorun tai tiaran. 


Maggie Sottero Lookbook

Myös Enzoanilla on useita kauniita mekkoja, tässä kuvassa suosikkini heiltä vasemmalta ja oikealla Sottero and Migley:

Enzoani & Maggie Sottero and Migley



En ole vielä edes uskaltanut katsella yllämainittujen suunnittelijoiden hääpukujen hintoja…olen aika vahvasti päättänyt etten menisi yli 2000e, toivottavasti täydellinen mekko ei sitten osoittaudukin juuri siksi kalleimmaksi. Mikäli liikkeissä sovittaessa mikään monista vaihtoehdoista ei näytä erityisen hyvältä, saatan päätyä tilaamaan halpamekon esimerkiksi JJ’sHouselta. Epäilen vahvasti, että noin edullisilla hinnoilla voisi mitään laadukasta mekkoa saada, mutta harkitsen silti koska JJ:lä on valikoimissa mekkoja tuollaisessa samppanjan sävyssä, josta pidän, ja jonka värisiä ei tunnu monelta tekijältä löytyvän.(Yksi löydetty malli oikealla on Ange Etoilesin Leticia.)






Siinä missä minä olen käyttänyt ja käytän edelleen paljon aikaa mekkoasioiden pohtimiseen, ei sulhanen kuulemma näe syytä pohtia, millaista pukua hän tulee häissä kantamaan. Äsken vitsaili, että laitamme molemmat morsiusmekot päälle, mutta en oikein pidä sitä hyvänä ideana. Mies on siinä hyvässä uskossa, että hän vain menee liikkeeseen ja osoittaa ”otan tuon” – ja sopiva löytyy. Itse taas en näe asiaa ollenkaan noin yksinkertaisena, ja olen uhkaillutkin etten kelpuuta mitä tahansa. Minua kiinnostaisi luonnonvalkoinen tai jokin vastaava puku sulhaselle, mutta itse hän taas toivoisi mustaa. Saattaa kyllä olla, että perusmusta sopisikin hänelle kaikista parhaiten. Toivottavasti pukuliikkeissä selviää. Onko teillä lukijoilla suosituksia, mistä kannattaisi etsiä miehen pukua?

perjantai 22. syyskuuta 2017

Häiden valokuvaaja






Häiden valokuvaajan etsiminen oli juhlapaikan kera ensimmäisiä asioita häiden suunnittelulistallani, joten halusin kirjoittaa aiheesta hiukan. Etsiessäni valokuvaajaa kävin läpi todella monia vaihtoehtoja, koska hyvät valokuvat ovat minulle yksi tärkein osa-alue häissä, ovathan ne ainut konkreettinen muisto joka juhlien jälkeen jää tulevillekin sukupolville. Valokuvaajien suuresta joukosta minulle ”iskivät” todenteolla vain muutamat, ja valitsemani kuvaajan tyyli kolahti sen verran kovasti ettei vaihtoehtoja enää muita ollutkaan. Häittemme kuvaajana tulee toimimaan Anni Maria, joka asuu Perthin Australiassa ja matkustaa kesäisin kuvaamaan häitä myös Suomessa.

Minua Anni Marian kuvissa viehättää ennen kaikkea tunnelma: kauneus, herkkyys, hetkien vangitseminen maalauksellisen kauniiksi, välillä lähes unenomaisiksi kuviksi, teknisestä huippulaadusta tinkimättä. Anni Marian kädenjäljessä on taiteellista kunnianhimoa, jollaista kuvaajalta halusin, mutta samalla häneltä taittuu myös arkisempi dokumentaarinen kuvaus ja ihmisten reaktioiden elävä taltiointi: kuvien kohteet näyttävät täydellisesti unohtaneen olevansa kameran edessä, ja se jos jokin on lahjakkaan valokuvaajan merkki. 




Kuvaajana, jolta ei varmasti asiakkaita puutu, Anni Maria on ollut alusta lähtien yhteydenpidossa ihanan ripeä vastaamaan, sekä ystävällinen ja kärsivällinen kun vielä etsimme juhlapaikkaa ja jouduimme jonkin verran vekslaamaan päivien kanssa…halusin varata juhlapaikankin sen mukaan että juuri Anni Maria pääsisi meille kuvaajaksi. Kyselin tätä blogikirjoitusta varten hänen omia näkemyksiä kuvauksesta, ja niitä sain:

”Kuvaajaa valitessa kannattaa kiinnittää suurin huomio kuvaajan portfolioon, ja että se miellyttää omaa silmää kuvaus- sekä käsittelytyyliltään. Tällöin kuvaaja pääsee toteuttamaan omaa vahvuuttaan ja luovuuttaan kuvaajana sekä parille jää päivästä heidän näköisensä kuvat.”





”Minulle henkilökohtaisesti ehdottoman tärkeää on luottamus minun ja kuvattavien välillä. Kun synkkaa jonkun kanssa, ei tarvitse hääpäivänä jännittää sen toisen tuntemattoman ihmisen kohtaamista vaan voi olla oma itsensä, molemmin puolin. Kuvien ottaminen on jollain tapaa hyvin henkilökohtaista ja tällaisen luottamuksen saavuttaminen kuvaajana on äärimmäisen hienoa.”


 


”Vaikka hääpäivät ovat hyvin etukäteen suunniteltuja ja minullakin mielelläni on kuvaussuunnitelma taskussa ja kuvaspaikat etukäteen mietittynä, mielenkiintoisinta on ettei tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja mitä ainutlaatuista voi jokaisen parin kanssa tehdä. Joskus se vaatii tietynlaista heittäytymistä, polulta poikkeamista ja avointa mieltä, mutta jo tällä voi viedä kuvat ihan toiselle, uudelle tasolle.”







”Kuvaustyylini on todella luonnollinen, tilanteiden ja aitojen tunteiden ikuistamista unohtamatta pieniä tärkeitä yksityiskohtia. Kuvauksessa tärkein on parin välinen kontakti kuin kameralle poseeraminen. Tänäkin kesänä minulla on ollut ihan todella ihania pareja, pareja jotka ovat ottaneet minut avosylin vastaan mikä tekee työstäni mielettömän hienoa. Toivon, että heille jokaiselle ei ole pelkästään jäänyt muistona upeat ja omannäköiset kuvat vaan myös ainutlaatuinen kokemus.”

-Anni Maria

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...