sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Juhlatilan hakua

Luulin, että olen "niin aikaisin liikkellä" että ehdin täällä hyvin fiilistellä asioita, mukaanluekin juhlatila. Kuinka väärässä olinkaan! Suurin osa suosituimmista juhlatiloista on jo lähes täyteenbuukattu vuodelle 2018. Ilman mieheni ystävän tulevan vaimon(joilla on häät tänä kesänä) kehotusta alkaa etsimään juhlapaikkaa mahdollisimman nopeasti koska ne menevät nopeasti, en olisi edes aloittanut etsintää pitkään aikaan... iso kiitos siis sinulle L

Yksi aika täydellinen juhlapaikkavaihtoehto, johon ei ole enää vuodelle 2018 tilaa, on Valkosaaren Telakka. Myös Villa Smeds on lähes kokonaan varattu kesälle 2018. Kävimme katsomassa tilaa, mutta emme päätyneet varaamaan. Paikka on todella idyllinen maalaisromanttisille häille, mutta ei meidän häittemme teemaan tai tyyliin. Lisäksi en halunnut maksaa erikseen tilassa olemassa olevan tekniikan käytöstä. 

Etsin juhlapaikkaa, joka olisi mahdollisimman neutraali, ja sellaista onkin yllättävän vaikeaa löytää, varsinkin kun alustavan vieraslistan mukaan vieraiden määrä nousi noin sadasta 122-135 henkeen. Etsin paikkoja Helsinki-Vantaa-Espoo, mutta tällä hetkellä tarjonta näyttää niin vähäiseltä että joudun varmaankin hakemaan paikkaa kauempaa.

Juuri nyt parhaimmalta vaihtoehdolta juhlapaikaksi tuntuu TK8 Studio.  Tila on ainakin niin neutraali(vähän liiankin valkoinen...) kuin olla voi, mukavasti modernin ja vanhan rustiikkisen välimaastosta. Olen lähettänyt sähköpostia ja nyt myös tekstiviestiä, josko tilaa pääsisi katsomaan ensi viikolla.

Tällaiselta se näyttää:

Kuva: TK8.fi
Kuva: tk8.fi
 

Jälkikirjoitus: emme päätyneet tilaan liian jyrkkien portaiden (vanhoja vieraita ja paljon lapsia tulossa) sekä vähemmän hyvien WC-tilojen takia. Maksulliset parkkipaikat olivat myös iso miinus.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Idea häämekosta

Reality-sarjoissa kuten Say Yes To The Dress monilla morsiusmekkoa etsivillä toinen toistaan kauniimmilla morsiamilla tuntuu olevan ongelma se, etteivät he oikein tiedä mitä haluavat ja mikä juuri heille sopisi. Onneksi liikkeen asiakaspalvelijat yleensä tietävät parhaiten ja yleensä upein mahdollinen mekko löydetään.

Tällä morsiamella puolestaan on "ongelmana" liiankin selkeä käsitys siitä, mitä hän haluaa: ballgown tai A-linjan mallisen mekon, väreinänsä kultaa ja (ivory)valkoista. Mekossa pitäisi olla vähintäänkin olkaimet ja mieluusti korsetti-kiristys. Hyvin selkeä näkemys on siis olemassa, mutta vaihtoehtoja tällaisista mekoista ei juurikaan näytä olevan olemassa... tässä joitakin tyylillisesti oikeanlaisia kuvina:


Kenkien pitäisi tietenkin noudattaa samaa tyyliä ja olla mieluiten kultaiset ja kimalteiset: sellaisia korkkareita voisin käyttää myös pitkään häiden jälkeenkin. Kengissä on sama ongelma kuin mekossa, ettei vaihtoehtoja juuri näytä löytyvän- tai löytyy kuvia, muttei ostopaikkoja, sekä se etten pysty korkeilla koroilla kävelemään ja tarvitsisin hiukan matalammat kappaleet. 
Onneksi häihin on vuosi aikaa ja mekon sekä kengät ehtii jostakin toivottavasti löytää. Harkitsen myös mekon teettämistä, mutta se on aikalailla viimeinen vaihtoehto.(koska en ole mekkosuunnittelija ja koska hinta tulisi varmaan vieläkin kalliimmaksi...) Ehkä vaihtoehtoja löytyy enemmän, kun häitä lähempänä mutta hyvissä ajoin koluan morsiusliikkeet läpi. Shampanjanvärinen mekko voisi myös olla hyvä "korvike" kulta-valkoiselle, mutta ehdottoman ei:n sanon kirkkaan valkealle(ja vielä kiiltävälle...) värille, se näyttäisi varmaan aika pahalta äärimmäisen kalpean ihoni kanssa eikä muutenkaan ole yhtään minun tyyliäni.



keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Vihkisormuksen katselua

Muutama viikko sitten kävin toisen morsiusneidon kanssa Annette Tillanderin liikkeessä katselemassa ja kokeilemassa livenä sormuksia, joita olin sitä ennen jo kauan ihastellut netissä. Koin fanityttö-hetken kun suunnittelija itsekin oli liikkeessä paikalla! Palvelu oli äärettömän ystävällistä ja tuli vielä aiempaa varmempi tunne, että täältä haluaisin sormukseni, varsinkin kun tekijäkin sanoi että olen ihan hänen (kultaisten) sormustensa värinen ihminen, ja molemmat pitävät sormuksen kivessä yhdestä tietystä samasta väristä, jota en nyt vielä paljasta. ;) ... Mutta vaikka olen niin ihastunut juuri Annetten sormusten tyyliin, aion silti käydä vielä ainakin yhdessä toisessakin liikkeessä katselemassa erilaisia sormuksia vertailun vuoksi.
Viikkojen ja kuukausien kuluessa minulle on nyt siis kehittynyt idea, millaisen vihkisormuksen haluaisin. Sormuksen kiven muotoon on vielä pari erilaista vaihtoehtoa, mutta kokonaisuudesta ja siitä väristäkin olen nyt varma. Vaikka häitä juhlitaan vasta 2018 kesällä, haluaisin sormuksen hankittavan ajoissa etteivät kaikki häiden kulut kasaannu yhdelle vuodelle ja lähekkäin. 
Sulhanen puolestaan on päättänyt, ettei halua erillistä vihkisormusta, vaan pelkän kihlasormuksen perussuomalaiseen tapaan. Itse haluan pitää molemmat käytössä, joten minulle on tärkeää että vihkisormus sopii täydellisesti kihlasormuksen kanssa.

Sormusten etsintä projektin lisäksi koko ajan hiljalleen käynnissä oleva projekti on laihduttaminen ja muutenkin "hääkuntoon" pääseminen. Laihdutin menneen vuoden aikana 23kg, joista viisi kiloa on tullut sittemmin takaisin. Nyt yritän jos en pudottaa painoa, niin edes pitää sen samana, vaikka laihtuminen on tietenkin se lopputavoite. Noin 13kg pitäisi saada väännettyä pois, ja vaikka se tuntuu vähäiseltä tuohon kahteenkymmeneenkolmeen nähden niin normaalipainosta pudottaminen on varmastikin rankempaa ja vaikeampaa. 
Pelkkä vaakalukema ei ole ainut jota tuijotan vaan yritän katsoa eniten vaatekokoa, peilikuvaa ja omaa oloa sekä fyysistä kuntoa. Laihduttamisen lisäksi haluaisin harrastaa vielä enemmän liikuntaa sen terveysvaikutuksien takia, ja samasta syystä syödä riittävästi tuoreita kasviksia, hedelmiä, "raaka-ruokaa", antioksidantteja, vitamiineja, kuituja ja hyviä rasvoja. Hankin tänään Ruohonjuuresta Opti-Msm jauhetta, kookosrasvaa(enemmänkin tosin kasvoille kuin sisäisesti nautittavaksi..) ja goji-marjoja joita on aiemminkin tullut syötyä. Olen vähän skeptinen, onko superfoodeista oikeasti mitään merkittävää hyötyä, mutta ei kokeilemisesta ainakaan haittaa ole. Olen ollut kuluneena ja tänäkin vuonna paljon kipeänä, joten nyt haluaisin tehokkaita antioksidantteja ja ravinteikasta ruokaa tankkaamalla vähentää sairasteluja. Yksi suosikeistani on merilevä: sekä sushissa, salaatissa, keitettynä että jauheena. Olisipa kaikki muukin yhtä terveellistä ja hyvää!
...Laihdutusprojektin etenemisestä sekä mahdollisesti "oudoista" ruokakokeilusta kuvia luvassa tulevaisuudessa.

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...