torstai 15. joulukuuta 2016

Wedding musts and nots


Rachel Morgan photography


Mitä ehdottomasti haluaisin häihini:



Kirkkovihkimisen. Vihintä kirkossa on minulle henkilökohtaisesti tärkeä ja tapahtumana vaikuttava.



Musiikkia. Haluan, että juhlien aikana soi koko ajan musiikki ainakin taustalla ja myöhemmin isommassa roolissa joko bändin soittamana tai kaiuttimista. Musiikki luo tunnelman.



Yksityiskohtia. ”God is in the details.” Kaikista pienistä, mielenkiintoisista yksityiskohdista syntyy toivottavasti esteettinen kokonaisuus.



Aktiviteettia. Olen itse ollut häissä, joissa suurin osa ajasta kuluu istumiseen ja odotteluun. Osaksi se on tietenkin väistämätöntä, mutta en haluaisi liikaa tällaisia tylsiä odottelun hetkiä. Ohjelmassa eteenpäin siirtymisen tulisi tapahtua sujuvasti ja vierailla olla ”oheistekemistä” koko ajalle, esimerkiksi photobooth.



Meidän näköisimme menun. Ei siis sitä perinteistä lohta ja perunaa, vaan aasialaisia makuja joista pidämme. Jälkiruoka-buffet on myös aika ehdoton, tai ainakin jotain pientä pelkän kakun lisäksi.




Mitä ehdottomasti EN halua häihini:



Hääleikkejä. Ainakaan sellaisia, joissa vieraat joutuvat jollakin tavalla esiintymään muille. Ystävieni ja sukulaisten joukossa tiedän olevan monia, joita eivät leikit kiinnosta, enkä halua vaivaantunutta tunnelmaa. Pienen tietokilpailun sen sijaan haluaisin järjestää ice-breakerina, jossa pöytäseurueet joutuisivat vastaamaan kysymyksiin ryhminä.



Siideri- ja kaljatölkkejä. Itse juomat haluaisin ehkä mukaan, mutta en niitä tölkkejä. Haluaisin häiden olevan hieno juhlatilaisuus, ja sellaiseen eivät vain mielestäni tölkkijuomat kuulu.



Iskelmähumppaa. Niin paljon kuin jotkut vieraat varmasti pitäisivätkin näistä kappaleista, haluan häiden olevan minun näköiseni, eikä niihin silloin kuulu suomi-iskelmä. Tanssittavaa musiikkia sen sijaan voisi olla soittamassa bändi.


Juhlia vain aikuisille. Häihini tulee useampia lapsivieraita, jos vanhemmat haluavat heidät mukaan ottaa. Pidän lapsista ja mielestäni lasten osallistuminen kuuluu juhliin, en osaisi kuvitella hääjuhlaani ilman lapsivieraiden mukanaoloa. Tietysti lasten takia voi tulla vaikeitakin tilanteita, mutta se kuuluu elämään. Haluaisin järjestää lapsille mielekästä tekemistä, jonka pariin he voivat välillä halutessaan vetäytyä.

Bridal musings blog

maanantai 12. joulukuuta 2016

Häät ja Juhlat






Hää-innostuksissani ostin Häät ja Juhlat syksy 2016 –numeron.

Lehden sisällys on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: morsian & sulhanen, koruja, valokuvausta & häämatkoja, hääsuunnittelu. Paksuun sivumäärään mahtui paljon asiaa, osa perusjuttuja kuten häämekko-opas eri vartalotyyppien mukaan.



Suosikkijuttujani olivat:

 -Glamouria boheemilla twistillä artikkeli kuvineen. Ihanaa inspiraatiota! Juuri sitä mitä itse aion häissäni tavoitella.
-Taianomaiset talvihäät. Sinänsä ei mitään kovin hyödyllistä tai uutta tietoa, mutta kauniita tunnelmakuvia.

-Fantastinen vihkisormus-juttu, jossa kerrotaan mm. sormuksen huollosta.



Kannattaa osallistua lehden netissä olevaan kilpailuun Timanttijahti, jossa voi voittaa 7000 euron arvoisen sormuksen. Oli vaikeaa valita monen hienon kultasepän liikkeen välillä, mutta  Kulmalaan päädyin… nyt vain odotetaan voittoa. :)


Kannattava ostos? Ainakin siinä mielessä, että katsastin lehdessä mainostetut monet palveluntuottajat ja löysin muutamia todella hyviä valokuvaajista kultaseppiin. Kauniita kuvia ja hyödyllistä, uuttakin tietoa riitti.


Inspiraatiokollaasi Häät ja Juhlat 2016

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kihlasormukset


Vihkisormukset haettiin eilen Malmin korupajalta. Olen kyllä tyytyväinen sulhasen itsenäisesti valitsemiin sormuksiin: ne ovat yksinkertaisia, tyylikkäitä ja ajattomia, keltakultaa. 



Sormuksiin tuli teksti: ”Ab Aeterno (nimi) 4.12.2016”
Ab Aaterno - "aikojen alusta asti"- valikoitui, ensinnäkin koska se kuulostaa kauniilta ja sisältää merkityksen että sielut ovat olleet jo olemassaolostaan lähtien toisilleen tarkoitetut. Nyt jälkikäteen mietittynä ehkä parempi teksti olisi ollut ”Amor sempiternus" tai Amor Aeternus" –ikuinen rakkaus, mutta sen voisi ehkä laittaa vihkisormukseeni molempien nimikirjaiten ja päivämäärän kera. 

Halusin sormukseen ehdottomasti latinankielisen lauseen tai sanan, koska latina on niin kaunis ja vanha, ikuinen kieli.
Latinankielisiä vihki- ja kihlasormuksiin sopivia fraaseja on paljon, mutta koska latina ei ole mitenkään yksioikoinen kieliopiltaan, kannattaa olla tarkkana mitkä käännökset ovat oikeita.(toisaalta oikeellisuuskin voi olla kysymysmerkki itsessään, sillä latinassa on eri sanoja samalla asialle eikä sanajärjestyksellä aina ilmeisesti ole väliä.) Kannattaa ehkä pitäytyä monesta eri lähteestä löytyvissä tai kieltä tuntevien kääntämissä lauseissa. Joitakin hyviä ovat mielestäni ainakin:

Amor vincit omnia  - rakkaus voittaa kaiken
Semper fidelis - aina uskollinen
Aere perennius - pronssiakin kestävämpi 
In perpetuum et unum diem - Forever and a day (en osaa kääntää järkevästi suomeksi.)

torstai 8. joulukuuta 2016

Kirjoittajasta

Olen 30-vuotias Helsinkiläinen nainen. Tapasin kihlattuni netissä ja olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Ajan myötä rakkaus tuntuu vain kasvavan! Naimisiin emme ole ehtineet taloudellisten tilanteiden takia, mutta nyt on kova yritys.

Mieheni J kosi minua 4.12. Vietimme kymmenvuotispäivää japanilaisessa teemassa: ensin kävimme Yayoi Kusaman näyttelyssä ja sitten "japanilaisessa" ravintola Gaijinissa syömässä. Yritimme illan lopuksi käydä Rautiksen Robert's Coffeessa, joissa kahdet ensimmäiset treffimme olivat ja jossa päätimme ruveta seurustelemaan, mutta kahvila oli tuohon aikaan tosi täynnä joten kahvin tilattuani emme jääneet paikalle. Kotiin päästyämme valmistauduin vuosipäiväkuvan ottamiseen korjaamalla meikkejäni. Toisessa huoneessa J sanoi puhuneensa isäni kanssa, ja kuulemma "vastaus oli ollut että diplomaattisesti A. saa itse päättää." Tässä vaiheessa sydämeni varmaan jätti lyönnin väliin... sitten äkkiä toinen oli vieressä ja kysyi jotakuinkin: "tuletko miun vaimoksi?" Rupesin tietysti itkemään, halasin ja sain mutistua kyllä, jota vielä myöhemmin selvensin. Ravintolassa ja muualla tunnelma ei ollut otollinen kosinnalle, mutta oli ihana tämä kotona kosintakin... se ainakin yllätti täydellisesti.

Yritän pitää blogia suhteellisen anonyyminä, toki ystävät ja tutut varmastikin tunnistavat ja osa tietääkin. Haluaisin, että blogi käsittelee ja esittelee häitä aiheena yleisesti, ei niinkään minua, joten en näe tarpeelliseksikaan postailla hirveästi tunnistettavia kuvia itsestäni. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö häistä tulisi kuvia ja paljon, kuvakulmat saattavat ehkä jättää jotain vielä arvelujen varaan. ;) Tässä kuitenkin yksi otos meistä.

Let them eat WEDDING cake!

Juhlapaikkamme on ravintolassa, mutta ravintola ei ilmeisestikään toteuta sellaisia kakkuja häihin kuin haluaisin, joten palve...